Ratapiirros ihastuttavasti taas paintilla, varsinaista kuvissäteilyä :)

Ohjelmassa oli putkeen irtoamista vas. puoleisen kuvan mukaan. Yhtäaikaa lähtö ja ohjauspuolen putkeen oli tarkoitus irrota. Vasemmalla puolella mentäessä åsa irtosi tosi nätisti putkeen. Vaihdettiin oikealle puolelle, mutta åsa paineli edelleen vasuriin. Meni kuitenkin juuri niin kuin olin vahingossa näyttänyt. Uudella yrityksellä pidin huolen että näytän oikein, mutta mitä turhia osku ei edes vilkaissut meikää vaan paineli vasurilta putkeen kunnon rälläysvauhdilla. Uudestaan ja yritys ottaa haltuun ennen viimoista hyppyä, pyh edelleen vasuriin. Sitten otettiin vain yhden hypyn takaa, onnistui. Kahden hypyn takaa, onnistui, mutta hyppyjen jälkeen vilkaisi vasuria että josko sittenkin. Kolmen hypyn takaa, ei onnistu. Uudestaan yhden ja kahden takaa. Tauko. Tauon jälkeen uusi yritys eikä vieläkään, taas kerran ensin yhden ja kahden hypyn kautta. Lopuksi saatiin onnistuminen kun todella tiukasti otin haltuun ja oma juoksulinja oli tooodella liioitellusti oikean puolen putken puolelle.
Muiden treenatessa tehtiin keppejä enimmäkseen niin että itse kuljen vasurilla. Takkusi edelleen, mutta hitaasti lähti myös hieman sujumaan. Keinulla otettiin pari hyvää suoritusta samalla tyylillä kuin viime treeneissä.
Louksi tehtiin vielä pieni ratapätkä. Meikäläinen sai paineita suoritukseen kun ohjaajamme sanoi kahdelle meille uudelle ryhmäläiselle että katsokaahan nyt on luvassa hienot kontaktit. Takuuvarmaa tuollaisen jälkeen ettei todellakaan onnistu :) Ongelmia tuli puomille menossa kun kulma oli hankala, joten osku hyppäsi aluksi ylösmenokontaktin yli. Unohdin myös vapautus käskyn puomilla ja puomi oli hidas... A:lla valui puoliksi läpi. Kepeille osku meni ensiksi väärältä puolelta sisään, sitten tunki 2. väliin muutaman kerran vaikka olin "helpommalla" puolella. Syvä hengitys ja sitten rauhassa tehtiin ja saatiin kepit onnistumaan. Ei oikein ollut meidän päivä, ihme säätämistä vaihteeksi. Ohjaaja sanoi että putkelta puomille mentäessä olisi voinut tehdä vekin, mutta tällä kertaa ei ennätetty sitä jäädä treenaamaan, joten ensi kertaan.
Ohjeen mukaan aina pitää keksiä jotakin positiivista treeneistä. Tällä kertaa ehkäpä se että oskunen meni hurjaa vauhtia. Tosin olisi kiva jos se kuuntelisi samalla myös mua :)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti