17. huhtikuuta 2011

Kuukauden kiri

Kuukausi on mennyt mahdottoman nopeaan eikä ole meinannut löytyä aikaa eikä jaksamista sivujen päivitykseen. Nyt tuntui sopivalta hetkeltä kirittää kuulumiset ajantasalle samalla kun istuskelee parvekkeella sortseissa ja topissa :D Kuukauden aikana ollaan ehditty kaksiin möllikisoihin ja kolmiin treeneihin.
Ensimmäiset möllikisat oli 20.3. ja meno näytti videolta aika kauhealta, mutta eilisten kisojen jälkeen maaliskuun meno näyttää priimalta :) joten uskaltaudun julkaisemaan maaliskuun videon. Suurkiitos pallotyttö-emmalle, joka oli erihyvänä apurina mukana!



Radalla on paljon kauhistuksia, mutta jotain positiivistakin. Iidan kanssa analysoitiin rata kyllä aikas tarkkaan, mutten jaksa tähän sen tarkemmin alkaa enää raapustamaan.

Kisojen jälkeisen viikon treenit jäivät välistä tamskin iltakisojen takia. Sitten aloitinkin uudessa työpaikassa ja ensimmäisen työviikon treeneistä ei jäänyt muuta mieleen kuin että älä koskaan ikinä lähde niin väsyneenä treenaamaan!
6.4. tehtiin tämän näköistä rataa:
Ensiksi rataa tehtiin kahdessa pätkässä 1-7 ja 8-18. Kepeille viennissä kokeiltiin vekkiä, mutta oskunen juoksi aina väärältä puolelta sisään kun kulma oli vaikea. Parhaiten saatiin onnistumaan kun itse jäin keppien vasemmalle puolelle ja näin estettyä väärältä puolelta sisäänmenon, vaikkakin tällä puollella ohjaaminen vaikeutti hieman 6 hypylle menoa mutta sujui kuitenkin. 11. ja 12. hyppyjen kohdalla aluksi ajoitus ja vartalon suunta oli pahasti jäljessä, mutta viimeisellä saatiin aivan huippu suoritus, ei sen pienemmin voisi enää koira kääntyä! :) Puomilta åsa tuli todella monta kertaa läpi vaikka itse jarrasin vauhdin aivan vieressä. Rengasta tehtiin myös läpikutsuen ja lelua heittäen renkaan läpi, vas. puolelta ohjatessa hankalampi.
Tämän viikon treeneissä oskusella ei lainkaan ollut korvia matkassa, se meni ihan miten sitä itseä huvitti. Tehtiin muutama juttu ja lähdettiin kotio, päätin että en jää huonolla fiiliksellä vääntämään. Treeneistä jäikin sitten hieman huono maku suuhun ja mietin pitkään että lähdetäänkö lauantaina möllikisoihin. Lähdettiin kuitenkin ajatuksella että harjoituksen kannalta. Oma fiilis oli kyllä todella huono kisaamaan, olin aivan varma ettei homma suju niin eihän se sujunut. Kolmantena esteenä oli rengas ja yllättäen åsa tuli välistä ja sen jälkeen pakka hajoilikin tasaisin väliajoin. Oli radalla jotain positiivistakin, kaivan ne esiin sitten kun kykenen neutraalisti katsomaan videota.
Toukokuun 28. päivä lähestyy hurjaa vauhtia ja meidän rengas ja keinu ei ole oikein millään mallilla. Kouvolaan on suunnitteilla reissu ennen kisoja, sillä iida on luvannut reenauttaa meidän keinun ja renkaan kuosiin :D Vinkkauksen jälkeen kävin ostamassa lötköpötkön jolla päästään reenaamaan kotona rengasta ja lankulla reeniä myös, sillä lauantaina osku tuli A:lta ja puomilta surutta läpi...

Viime viikonloppuna Minttu kävi meillä trimmattavana ja tehtiin uusi ennätys :D Alle tuntiin oli karvat veks ja siivoukset tehty! Mahdottoman pieni ja siro likka paljastui turkin alta. Keskiviikkona käytiin Mintun ja Eijan kanssa onkiniemen koirapuistossa näyttämässä tyttöjä eräälle perroa harkitsevalle perheelle. Eijan kameralle tallentui mainioita kuvia:

kuralammikko!

äiti ja tyttäret

vauhtia, vauhtia!

mintun korvat :)

parvekepainia tältä päivältä:


Ensiviikon keskiviikkona iipan kanssa aloitetaan 5 kerran mittainen tokon pentukurssi. Aluksi ilmoittauduttiin alkeisiin, mutta kurssi oli jo ennättänyt täyttyä. Mitenhän mahdetaan pärjätä :) Kesäsuunnitelmiakin ollaan jo tehty; juhannukseksi mielessä olisi juhannuskisat ja ilmoittauduttiin heinäkuussa järjestettäville tulimaan kesäpäiville :)

2 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Olettepas olleet ahkeria! :) Ja onnea kisauran korkkaamisesta, hienoa ja sujuvaa menoa!

Iida kirjoitti...

Mie käyn aina välillä kurkkimassa tein videota, se näyttää edelleen niin hienolta! Oon niin ylpeä teistä <3 (Enää en edes itke kun katon sitä ;)).

Ei mulla oikeastaan ollut asiaa. Kuhan kommentoin, kun kommentit on aina kivoja. Pääsiäistänääs!