21. elokuuta 2011

MH-luonnekuvaus 21.08.2011

Sunnuntaina 21.08. vietettiin hirmuisen mielenkiintoinen päivä luonnekuvauksessa Riihimäellä. Tulin hyvissä ajoin paikalle, jotta ennättäisin seuraamaan yhden kuvauksen ja lenkittämään koirat rauhassa. Lenkiltä palatessani vuorossa olikin ensiksi Åsa vaikka ilmoituviestissä Klara oli merkitty ennen Åsaa. Nooh pikaisesti pipa autoon, siniltä tavallinen panta lainaan ja aloitukseen. Onneksi kuvauksen toiminnanohjaaja oli todella taitava ja rauhoittava, niin pääsin eroon hötäkän aiheutamasta paniikista. Hyvä olisi kyllä ollut saada seurata yksi koira etukäteen, jotta olisi hieman paremmin tiennyt miten itse täytyy toimia, mutta pienillä virheillä meikäkin selvisi :)

1. Kontakti
a) Tervehtiminen: 4 - Åsa haki itse kontaktia ja vastasi toiminnanohjaajan tervehdykseen.
b) Yhteistyökyky: 4 - To:n mukaan kävelemään åsa lähti halukkaasti ja oli kiinnostunut to:sta.
c) Käsittely: 3 - Käsittelyn åsa hyväksyi mukisematta.

Jo tässä kohtaa meikältä loksahti suu auki, enkä meinannut uskoa silmiäni :) Oskunen on tähän asti huutanut kuin hyeena, jos se on joutunut jäämään/lähtemään toisen ihmisen matkaan.

2. Leikki 1
a) Leikkihalu: 3 - åsa leikki ja aktiivisuus lisääntyi leikin edetessä
b) Tarttuminen: 5 - tarttui heti, nappasi esineen vauhdissa
c) Puruote ja taisteluhalu: 3 - tarttui, veti vastaan, mutta irrotti. Tarttui kuitenkin uudestaan

Minun silmääni näytti aivan perus oskusen leikiltä.

3. Viehe
a) Takaa-ajo 1. kerta: 3 - aloitti etenemisen hitaasti, mutta lopulta juoksi vieheen luokse
b) Tarttuminen 1.kerta: 2 - åsa tyytyi vain haistelemaan viehettä
a) Takaa-ajo 2. kerta: 1 - åsa seisoi vain paikallaan, selkeästi nähty ja tylsä juttu :)
b) Tarttuminen 2. kerta: 1 - ei kiinnostu saaliista

4. Aktiviteettitaso: 3 - tarkkailevainen ja enimmäkseen rauhallinen, yksittäisiä toimintoja

Kyllä tuntui itsestä pitkältä ajalta seistä 3min paikallaan :) Varsinkin kun oskunen päätti siirtyä kasvisravintoon ja mutusteli melkein koko ajan heiniä kentän reunalta. Ai että teki mieli kiskaista se pois lehmäilemästä, mutta rauhallisesti täytyi vain yrittää tuijotella puiden latvoja :)

5. Etäleikki
a) Kiinnostus: 2 - Åsa eteni minun luota pikkaisen matkaa ja hetkittäin tarkkaili etäleikkijää
b) Uhka/agressio: 1
c) Uteliaisuus: 1
d) Leikkihalu: 1
e) Yhteistyö: 1

Uhkaa, uteliaisuutta, leikkihalua tai yhteistyötä åsa ei osoittanut lainkaan kuvaajien merkintöjen mukaan. Kuitenkin kun mentiin osuuden jälkeen tutustumaan etäleikkijään niin oskunen hieman buffasi ja itse jouduin menemään aivan leikkijän viereen ennen kuin oskunen uskalsi tulla myös, mutta tämä osa ei sitten kai kuulunut enää etäleikkiosuuteen??

6. Yllätys
a) Pelko: 2 - haalarin noustessa åsa pysähtyi
b) Puolustus/agressio: 1 - ei osoittanut uhkauselkeitä
c) Uteliaisuus: 4 - åsa meni haalarin luokse kun olin itse edennyt puoliväliin
d) Jäljellejäävä pelko: 1 - ei minkäänlaista liikkumisnopeuden vaihtelua tai väistämistä
e) Jäljellejäävä kiinnostus: 1 - ei osoita kiinnostusta haalariin

Yllätyin itse kuinka pian åsa toipui säikähdyksestä ja kuinka reippaasti se meni haalariin tutustumaan.

7. Ääniherkkyys
a) Pelko: 3 - åsa väisti laitetta kääntämättä pois katsettaan siitä
b) Uteliaisuus: 5 - åsa meni räminälaitteen luo ilman apua
c) Jäljellejäävä pelko: 1 - ei minkäänlaista liikkuminopeuden vaihtelua tai väistämistä
d) Jäljellejäävä kiinnostus: 1 - ei osoita kiinnostusta räminälaitetta kohtaan

Tässäkin yllätyin åsan itsenäisestä toiminnasta, itse olin ajatellut sen juoksevan kauemmaksi karkuun ja että olisin joutunut maanittelemaan sen laitteen luokse.

8. Aaveet
a) Puolustus/agressio: 2 - osoittaa yksittäisiä uhkauseleitä, åsa aloitti haukkumisen saman tien kun aaveet ilmestyivät sen näköpiiriin
b) Tarkkaavaisuus: 4 - tarkkaili aaveita, lyhyitä taukoja
c) Pelko: 4 - åsa oli enimmäkseen minun takanani, vaihtelee paon ja kontrollin välillä
d) Uteliaisuus: 4 - åsa meni katsomaan aaveita kun olin itse edennyt puoliväliin
e) Kontaktinotto aaveeseen: 4 - åsa otti itse kontaktia avustajaan

9. Leikki 2
a) Leikkihalu: 4 - leikki, aloitti nopeasti ja oli aktiivinen
b) Tarttuminen: 3 - tarttuu leluun viiveellä tai etuhampaillaan

Kuvaaja lopussa selitti, että luultavasti åsan oli tarkoitus tarttua leluun samalla tavoin suoraan vauhdista kuin ensimmäisessä leikissä, mutta ote jäi huonoksi jonka takia joutui korjaamaan otetta.

10. Ampuminen: 3 - kiinnostui laukauksista, mutta palasi leikkiin/ aktiivisuuteen

Tätä kohtaa olin ehkä eniten jännittänyt etukäteen ja ajattelin oskusen katoavan samantien paikalta. Ensimmäisen laukauksen jälkeen åsa ei ehkä leikkinyt ihan niin satasella kuin ennen laukausta, mutta leikki kuitenkin :) Paikallaan seistessäkin se vain säpsähti ja peruutti vain hieman minun taakse, hihna kuitenkin löysällä.

Loppuyhteenvedossa kuvaaja sanoi, että kaikki åsan reaktiot olivat hyvin luonnollisia. Åsa selvittää pienen avun jälkeen vaikeat tilanteet itsenäisesti, eikä sille jää jäljellejäävää pelkoa. Tarkkaavainen ja toimintakykyinen koira. :D (Tämän olisin kyllä halunnut myös kirjallisena tai videolle, sillä kovin tarkkaan en enää edes autossa muistanut palautetta, vaikka kovasti yritin sitä mieleen painaa.)

Ennakkoon olin ajatellut että juuri leikkimiset, kontakti, aktiviteettitaso ja viehe sujuisivat hyvin, kuten ne sujuivatkin ja jopa vielä paremmin kuin olin ajatellut. Tai no vieheen perään olisin odottanut åsan menevän sähäkämmin. (Mukavaa oli kuitenkin kuulla että åsa oli siihen astisista koirista viikonlopun ensimmäinen, joka oli osoittanut edes hieman kiinnostusta vieheeseen) Etäleikki oli itsestäkin niin outoa, etten ihmettellytkään ettei oskunen moiseen syttynyt :)
Haalari, ääniherkkyys, aaveet ja ampuminen olivat etukäteen minussa kauhistusta aiheuttavia, mutta åsa pääsikin yllättämään :) Samuli veikkasi että åsa taisi yleisöstä ja kuvaajista sekä minun mielentilastani tajuta että nyt on tapahtumassa jotakin erikoisempaa niin sillä oli jonkinsortin työmoodi päällä, minkä vuoksi se saattoi himpunverran paremmin selvitä jännistäkin jutuista. Normi arjessa kun jos ollaan törmätty johonkin jännään niin itsestä on tuntunut että oskusella on kestänyt ikuisuus toipua asiasta.
Itse sanoisin että kuvaus sujui aika hyvin perrolta :) Mielenkiintoa voisi olla tämän jälkeen viedä oskunen myös luonnetestiin.

Sunnuntai-iltana käytiin vielä eijan reetaleenan emman mintun edithin ja inton kanssa metsässä riekkumassa :) Eijan sivuilta löytyy kuva yrityksestä saada kaikki koiruudet samaan kuvaan :)



1 kommenttia:

Iida kirjoitti...

Kuulostipa ihan älyhauskalta! "Tulosta" en kyllä oikeastaan ymmärtänyt, mutta taisi olla sama Maaria hihnassa testin jälkeen kuin testiä ennenkin :).

Jos sulla on videota tästä, niin tahon. Soittellaan, saat kertoa tarkemmin!